Sydänlankojen tarina
Kuka on Sydänlankojen ja tuotteiden takana?
Olen Päivi, Sydänlankojen perustaja ja tuotteiden valmistaja. Asun Uudessakaupungissa, pienessä idyllisessä puutalokaupungissa ja ”meil on meri iha rannas”. Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja olen saanut auttaa monia ihmisiä työurani aikana. Olen työskennellyt kotihoidossa vanhusten parissa sekä kahdenkymmen vuoden ajan psykiatrilla aikuisten ja nuorten parissa lastensuojelussa. Toivon että saan jatkossakin olla ihmisille avuksi ja saada aikaiseksi hyvää. Olen ollut onnekas, sillä olen saanut elää terveenä tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Elän elämääni mieheni Mikan kanssa, jo kolmen vuosikymmen ajan. Meillä on kaksi aikuista poikaa ja olen ihanan pienen pojan mummi. Kotonamme on myös nelijalkainen vanha rouva, Wilma-käppänä. Hän tuo meille iloa ja on ihana seuralainen.
Luonto on minulle kovin tärkeä, ja liikun luonnossa päivittäin. Suomen luonto ja neljä vuodenaikaa ovat meidän rikkaus, ja haluan uskoa, että saamme vielä tulevaisuudessa nauttia niistä. Saaristomme ja tuhannet järvet ovat maailmallakin tunnettuja. Metsämme ovat reheviä ja täynnä elämää. Käen kukkuessa, auringon paistaessa, jalat merivedessä – voiko sen ihanampaa olla!


Rentoudun merellä veneillessä, metsässä luontopolkuja tallatessa ja pihatöitä tehdessä. Koiramme pitää huolen siitä, että päivittäiset lenkit tulee tehtyä. Koska pidän luonnosta, tulee se meille kotiinkin. Kodistamme löytyy muun muassa kiviä, puun kräksyjä, ajopuita, sammalta, hiekkaa ja käpyjä. Vietän myös paljon aikaa omalla kotipihalla ruoan laitto puuhissa, pihatöitä tehden ja rentoutumalla virkkauksien parissa.
Valitettavasti luonnossa ja varsinkin merellä voimme nähdä vesistöjen runsaan rehevöitymisen. Valtavan suuret sinilevälautat ovat vallanneet vesistöjä, ja näky on pelottava ja huolestuttava. Olemme tottuneet elämään maassa, jossa voimme vielä hengittää puhdasta ilmaa ja nähdä auringon kirkkaalla sinisellä taivaalla. Näistä asioista haluan jälkipolvienkin saavan nauttia, ja omalta osaltani voin vaikuttaa tähän tekemällä oikeanlaisia valintoja arjessani.

Terveyttä ja luontoa kunnioittaen
Kiinnostuin luontoystävällisistä puhdistustuotteista vuosia sitten. Aiemmin kotia siivotessa käytössä oli monenmoista purkkia ja purnukkaa, joiden sisältö oli melkoista myrkkyä. Mahdoinko edes tietää, mitä kemikaaleja tuotteet sisälsivät. Vessanpönttö tuli pestä viikoittain Klorinilla, lattia lattiapesuaineella, peili kolmannella aineella ja niin edespäin. Jossain kohtaa huomasin pesuaineiden haisevan todella voimakkaalle ja siivoamisen jälkeen vahva haju leijaili kodissamme. Mielessäni vahvistui ajatus siitä, miten voisin saada kotiani puhtaaksi vähäisemmillä kemikaaleilla. Tutkin asiaa ja hetken päästä kaivoin keittiön kaapeista soodaa, sitruunahappoa ja sitruunan. Kävin ostamassa ensimmäisen eteerisen öljyn, joka oli turvallisesti laventelin tuoksuinen. Kokeilin Pönttöpommien valmistusta – ja nehän toimivat! Pommien valmistaminen ei jäänyt siihen, vaan uusia reseptejä ja tuoksuja oli pakko luoda lisää.
Pönttöpommien ohella aloin valmistamaan Pyykkietikkaa, joka jäikin heti pysyvään käyttöön sen monipuolisuuden takia. Pyykinpesujauheen valmistan myös itse ja nyt testailen siivoussaippuaa, joka onkin osoittautunut todella tehokkaaksi ja miellyttäväksi puhdistustuotteeksi. Kodistani on hävinnyt monenmoiset pullot ja pakkaukset, ja siivoan hyvällä mielellä kotiani turvallisilla, luontoystävällisistä raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla.


Haluan valmistaa sinulle ekologisia, turvallisia ja tiivistettyjä puhdistustuotteita, jotka sisältävät mahdollisimman vähän vettä tai muita ylimääräisiä kemikaaleja. Pakkaukset valitaan järkevästi, ja haluan suosia myös täyttöpakkauksia. Sydänlankojen valikoimasta löytyy ihastuttavat Pyykkietikat, joka onkin monipuolinen kodin puhdistustuote. Seuraavaksi työn alla on ekologinen Käsitiskiaine, Imurointipuuteri ja siivoussaippua.
Oletkos huomannut, että valmistan myös sympaattisia Tervatonttuja, luonnon antimista Mehiläisvahakynttilöitä ja helposti valmistettavia Herkkutuotteita herkkuhetkiisi! Olen niin innoissani näistä ja on ollut ilo valmistaa näitä Sinun iloksi!
Ihanaa yhteistä aikaa meille!
Päivi

Meri on meille tärkeä elementti
Olen ylpeä Sydänlankojen tuotteiden ekologisuudesta ja kestävästä valmistustavasta. Voit pitää kotisi raikkaan puhtaana ja samalla autat Itämerta ja muita vesistöjä, kun sinne ei päädy tarpeettomia ravinteita ja kemikaaleja. Kemikaalikuorman vähentäminen kodin puhdistuksessa on tärkeää myös sinun, perheesi ja lemmikkiesi vuoksi. Oletko miettinyt, että kodin pintoja pestessä, pesuainevesi kuivuu ja pesuaineet jäävät huoneilmaan jota hengität. Haitalliset kemikaalit voivat aiheuttaa herkistymistä ja näin ollen ovat terveydelle haitaksi. Voisitko valita turvallisemmat ja puhtaammat tuotteet ympäristösi siivoukseen?

Sydänlankojen synty
Kun jostain asiasta tykkää kovasti ja sillä saa aikaan jotain hyvää, haluaa saman kokemuksen jakaa muillekin. Käyttäjiltä saatu positiivinen palaute vain vahvistaa ajatusta siitä, että näitä tuotteita pitää tehdä muidenkin iloksi.
Kaikki alkoi virkkausharrastuksesta, kun ihailin toisten tekemiä söpöjä virkattuja valeampiaispesiä. Halusin tehdä itselleni yhden pesän, mutta toisin kävi. Tekemäni pesät kelpasivat muillekin.
Samaan aikaan kiinnostuin ekologisista puhdistustuotteista ja päädyin tekemään pönttöpommeja, pyykkietikkaa ja pyykinpesujauhetta. Ihastuin näihin valtavasti ja tajusin, ettei paluuta kaupan tuotteisiin enää ole. Myös moni tuttavani koki tuotteet toimiviksi ja hyviksi. Kipinä yrityksen perustamisesta syttyi.
Näin syntyi Sydänlangat. Mistä moinen nimi? Olen valmistanut ja valmistan edelleen käsitöitä laidasta laitaan. Sydämet ja lanka toistuvat useassa tehdyssä tuotteessani, ja sydänlankaa käytän kynttilöiden valmistuksessa. Katselin kynttilöitä, katselin tuotteitani, sydämiä ja siinä se oli, yrityksen nimi. Ensimmäiset pönttöpommitkin olivat sydämen muotoisia.
Kotimainen
Kaikki tuotteemme valmistetaan Uudessakaupungissa, länsisuomalaisessa idyllisessä, merellisessä puutalokaupungissa. Valmistukseen käytettävät raaka-aineet, tuotemateriaalit ja suunnittelutyöt hankimme mahdollisimman läheltä.
Luontoystävällinen
Tuotteidemme raaka-aineet ovat aitoja, rehellisen luonnollisia, biohajoavia, vegaanisia ja puhtaita. Ne eivät sisällä säilöntä- tai väriaineita tai synteettisiä tuoksuja. Tuotteitamme on turvallista käyttää niin maalla, merellä kuin ilmassakin.
Käsityönä valmistettu
Aitoa käsityötä parhaimmillaan, sillä tuotteissa ja pakkauksissa näkyy käsityön jälki. Etiketit luodaan omista valokuvista ja niissä näkyvät Sydänlankojen arvot ja sydäntä lähellä olevat asiat.