Kuvaus

Suomalaiset ovat saunakansaa
Sydänlankojen arvojen ympärille kietoutuvat suomalaisuus ja sen vahvat perinteet. Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina saunojina. Olemme syntyneet saunojiksi ja ymmärrämme saunomisen terveysvaikutukset. Usean suomalaisen viikonlopun viettoon kuuluu saunominen. Suomessa on noin kolme miljoonaa saunaa, siellä rentoudumme, puhdistaudumme ja hoidamme itseämme erilaisilla saunahemmottelutuotteilla. Mielemme ja kehomme kiittää ja saunan henget pysyvät tyytyväisinä. Saunan pesässä kräksyvät puhtaan metsistömme mustavalkoiset koivuhalot. Vietämme saunoissamme paljon aikaa, joten viihtyisyyteen halutaan panostaa. Voimme sisustaa saunaa erilaisilla tekstiileillä, valoilla sekä tuoksutuotteilla.
Sauna ja terva
Saunan lisäksi olemme hoitaneet itseämme tervalla, sillä tervaa on pidetty tärkeänä aineena suomalaisessa kansanparannuksessa. Terva oli aikoinaan yleislääke, jolla hoidettiin monenlaisia sairauksia, haavoja ja kipuja. Suomalaiset ovat osanneet hyödyntää metsää mm. polttamalla tervaa jo 1600-luvulta lähtien. Oletkos joskus törmännyt metsässä monttuun, joka on saattanut olla tervahauta. Tervaa käytettiin ja käytetään edelleen esimerkiksi puuveneiden, rakennusten mm. kirkkojen paanukattojen ja köysien kyllästeeksi. Nykyisin läydämme tervaa monenlaistakin arjen tuotteista, kuten shampooista, saippuaoista ja erilaisista ruoista.


Saunakaverisi tahdon olla
”Saunan pesän sytytän, silmissäni näen merinäkymän. Piipusta nousee lämmön väre, taivaalla loistaa auringon säde. Saunavihdan valmistan, terveyttäni sillä vahvistan. Pellavapyyhe kainalossain, hipsin saunaan paljain jaloin. Lauteilla istun lämmöstä nauttien, tervatonttua tervehtien.
Tervan tuoksu nenässäni, koivun lehdet ihossani. Kiuas sihisee vesipisaroista, siinä lämpenesi myös osa makkaroista. Saunan lämpö mieltäni hellii, kohta kierin sänkyyni kellii. Rentoutunut on kehoni, parempaa oloa en tahtoisi.”
♥♥♥
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.