Kuvaus
Luonto antaa meille voimaa
Tästä asiasta voimme varmasti olla yhtä mieltä. Luonnon voimat ovat valtavat ja sitä pääsemme usein todistamaan ulkona ja eritoten merellä liikkuessa. Se, että meillä on neljä vuoden aikaa, antaa meille enemmän mahdollisuuksia nauttia erilaisista ilmiöistä. Monet meistä mieltää itsemme kesä- tai talvi-ihmiseksi ja pidämme enemmän tietystä vuodenajasta.
Itse olen täysin kevät- ja kesäihminen ja saan energiaa auringosta, lämmöstä, luonnon vehreydestä ja kauniista saaristomerestä. Pääosin taidan viettää kaiken mahdollisen ajan ulkona.
Olen ajatellut myös sinua ja siksi olen kerännyt osan kesästä talteen. Koivu, Suomen kansallispuu on kaunein ja arvokkain.
Suomalaiset ovat saunakansaa
Sydänlankojen arvojen ympärille kietoutuvat suomalaisuus ja sen vahvat perinteet. Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina saunojina. Olemme syntyneet saunojiksi ja ymmärrämme saunomisen terveysvaikutukset. Usean suomalaisen viikonlopun viettoon kuuluu saunominen, Suomessa on noin kolme miljoonaa saunaa, siellä rentoudumme, puhdistaudumme ja hoidamme itseämme erilaisilla saunahemmottelutuotteilla. Mielemme ja kehomme kiittää ja saunan henget pysyvät tyytyväisinä. Saunan pesässä kräksyvät puhtaan metsistömme mustavalkoiset koivuhalot. Vietämme saunassa paljon aikaa, joten viihtyisyyteen halutaan panostaa. Voimme sisustaa saunaa erilaisilla tekstiileillä, valoilla sekä tuoksutuotteilla.
Huolehdi ja helli itseäsi
Muistatko antaa itsellesi aikaa ja tehdä niitä asioita joista nautit? Rentoudumme eri asioista ja eri tavalla. Pienikin hetki voi olla hyvinkin palauttava. Useimmat meistä nauttivat ja rentoutuvat saunan lämmöstä ja mahdollisesti siinä samalla uimaveden raikkaudesta. Saunassa voi helliä itseään jalkakylvyillä, kasvonaamiolla ja tuoreen koivun tuoksusta.
Näe pieni vaiva itsesi vuoksi!
”Saunan pesän sytytän, silmissäni näen merinäkymän. Heitän vettä kiukaalle, koivuntuoksu leijailee lauteille. Mieleni on rauhallinen sekä oloni onnellinen. Suomen kesä ja luonto pysyy muistoissa, vaikka olisi pakkasta ja kilo lunta varpaissa.”
♥♥♥
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.